Markkinointi- ja viestintätoimisto Villivisio laajentaa palvelukokonaisuuttaan uuden strategian myötä. Jatkossa yhtiö hakee markkinointiviestinnän lisäksi entistä vahvemmin kasvua sisäisen viestinnän ja palvelukohtaamisten alueilta. Helmikuussa aloittanut Villivision uusi, monipuolisista ammattilaisista koottu hallitus tukee yrityksen kasvustrategiaa.

Tamperelainen markkinointi- ja viestintätoimisto Villivisio hakee kasvua kahdelta täysin uudelta palvelusektorilta. Markkinointiviestinnän lisäksi yhtiö satsaa jatkossa vahvasti sisäiseen viestintään sekä palvelukohtaamisiin. Nämä kolme osa-aluetta muodostavat yhdessä kokonaisvaltaisemman palvelukokonaisuuden, ja samalla laajentavat Villivision omaa asemaa markkinoilla.

Kasvustrategian muutoksen taustalla on halu tarjota asiakkaille aiempaa laaja-alaisempaa näkökulmaa ja osaamista asiakaskokemukseen ja sen johtamiseen. Villivisio teki viime vuonna Kantarin kanssa tutkimuksen asiakaskokemuksen johtamisesta 50 suomalaisessa pörssi- ja pk-yrityksessä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että moni yritys ymmärtää asiakaskokemuksen merkityksen, mutta ei osaa hyödyntää sitä liiketoiminnassaaan.

– Olemme pitkään toimineet pelkästään markkinointiviestinnän kentällä, ja tunnistamme, että asiakaskokemuksen kehittämisessä on kasvunvaraa. Meitä kiinnostaa, mitä esimerkiksi yrityksen sisällä tapahtuu, koska sillä on suuri vaikutus myös markkinoinnin mahdollisuuksiin. Uskomme Villivisiossa, että vahva, vaikuttava ja laaja-alainen asiakaskokemus vahvistaa brändiä ja sitä kautta tuottaa arvoa yrityksen liiketoiminnalle – tässä haluamme auttaa asiakkaitamme, sanoo Villivision toimitusjohtaja Anna Lehtisalo.

Kuvassa Villivision uusi hallitus: (ylärivissä vasemmalta oikealle) Jonne Seppä ja Mikko Väätäinen, (alarivissä vasemmalta oikealle) Pasi Kuhmonen, Anna Lehtisalo, Tommi Taponen ja Henna Kärkkäinen.

Ulkopuolista osaamista hallitukseen

Villivisio on nimittänyt uuden hallituksen tukemaan kasvustrategiaansa kaikilta kolmelta palvelualueelta. Uudessa ammattihallituksessa on kolme yhtiön ulkopuolista jäsentä:  muun muassa Elisa Viihteen ja Elisan Kirjan markkinoinnista pitkään vastannut Tommi Taponen (markkinointiviestintä ja brändin arvontuotto), Solitalta Senior Business Designer Mikko Väätäinen (liiketoimintamallit, uusiutuva liiketoiminta), sekä Voipan perustaja ja yrityskulttuurimuotoilija Jonne Seppä (sisäinen viestintä, yrityskulttuuri ja johtaminen).

Hallitukseen kuuluu lisäksi Villivision omistajat: toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Anna Lehtisalo sekä asiakkuusjohtajat Pasi Kuhmonen ja Henna Kärkkäinen.

– Kaikilla hallituksen jäsenillä on vahva tausta ja oma substanssiosaaminen, jotka vahvistavat strategiaamme. Halusimme hallitukseen mukaan ulkopuolista näkemystä, koska uskomme siihen, että tätä työtä ei tehdä vain omasta kuplasta käsin. Ulkopuolinen näkemys auttaa aina ajattelemaan vähän eri tavalla, Lehtisalo kertoo.

Uusi hallitus katsoo ennen kaikkea tulevaisuuteen ja keskittyy Villivision oman kasvustrategian kehittämiseen. Myös hallitustyöskentely ja Villivision toiminnan johtaminen toteutuu alusta asti Villivision oman voittavan asiakaskokemusmallin (VAM) mukaan eli sisäisen viestinnän, markkinointiviestinnän ja palvelukohtaamisten saumattomalla yhteistyöllä.

– Haluamme itse toimia siten, mihin uskomme, ja keskitymme hallituksessa myös tunnistamaan omat kehityskohteemme, Lehtisalo painottaa.