”Tee ainakin tämä.” ”Leikkaa ohjeet talteen.” ”Toimi näin.”
Äkkiseltään näistä otsikoista luulisi, että nyt on puhe vinkeistä viherpeukaloille, kauneudenhoidosta tai vaikkapa liikuntasuosituksista, mutta ei. Onkin kyse somekohuista, joita media nostaa meille kollektiiviseen tarkasteluun harva se viikko ja lennättää perään joukon kriisiviestintäherhiläisiä hunajapurkille viisastelemaan, miten tapauksen päähenkilön tai organisaation olisi pitänyt toimia.
Tämä on julkisuuden arki, jossa elämme syksyllä 2018. Ei ihme, että yhtäkkiä huomaan palaavani aina vain uudestaan Google-pomo Eric Schmidtin sanoihin loppukesästä 2010. Hän lausui Wall Street Journalin haastattelussa:
“I don’t believe society understands what happens when everything is available, knowable and recorded by everyone all the time.”
Sillä joskus minusta tuntuu somekohujuttuja lukiessani, että tematiikkaan virittäytyneillä viestinnän asiantuntijoillakin on ymmärrys hitusen kadoksissa. Kun potilaan elintoiminnot ovat vakavasti vaarassa ja jalkapohjassa sojottaa naula, sorrumme tarjoilemaan vain joukon pikavinkkejä. Sellaisia kuin ”pihamaalla ei pitäisi tepastella paljain jaloin”, ”teit tyhmästi, pyydä anteeksi hölmöilyjäsi” ja ”ensi kerralla parempi reittisuunnitelma”.
Lausumme suu vaahdossa helppoja knoppeja ja pienennämme keskustelua, sen sijaan, että pyrkisimme suurentamaan keskustelua ilmiötasolle ja tekemään näkyväksi, miten tänään, tässä ajassa nauloihin astuminen on oikeastaan väistämätöntä.
Osoitan viestini sinulle yritysjohtaja, sinä siellä keskisuuren yrityksen ruorissa. Juuri sinä, jonka päivittäinen fokus on muualla kuin organisaatiosi viestinnän kehittämisessä. Et tarvitse somekriisin vinkkilistaa jääkaapin oveesi. Et tarvitse ylipäätään mitään, mikä lupaa tahrattoman puhdasta tulevaisuutta jo kolmessa kympissä. Tarvitset enemmänkin pesulan puhelinnumeron ja painepesurin. Organisaatiossasi on sellaista tahmaa, jonka vuoksi olette alttiita arvostelulle, ankaralle kritiikille, kriiseillekin.
Ilman tahman irrotusta organisaation sisäisessä kulttuurissa ja rakenteissa pesii pysyvästi tekijöitä, jotka estävät organisaation viestinnän kehittämistä vastaamaan riippuvuussuhteiltaan monimutkaisen ympäristön vaateita.
Jyväskylän yliopiston professori Vilma Luoma-aho kirjoittaa oivallisesti: ”Tulevaisuuden organisaatio on viestinnällinen organisaatio, joka koostuu organisaation selkeästä luonteesta, vastuusta ympäröiville tahoille ja kyvystä kuunnella muita. Keskiössä on sidosryhmien ja asiakkaiden tarpeiden ja kokemuksien ymmärtäminen sekä organisaation roolin löytäminen näiden suhteen. Viestinnän tehtävä muuttuu entistä enemmän kuuntelemisen ja mahdollistamisen suuntaan: esiintyjästä auttajaksi ja kumppaniksi.” Lue artikkeli kokonaisuudessaan täältä.
Luoma-ahon sanat kannustavat ajattelemaan viestinnän merkitystä organisaatiossa uusiksi. Sanat ohjaavat tunnistamaan ympäristön ja sidosryhmien kuuntelemisen merkityksen sekä kehittämään organisaatiokulttuuria niin, että sidosryhmien odotukset ja heidän vaikuttamismahdollisuutensa ovat viestinnän keskiössä.
Vaikeaselkoisessa ympäristössä syntyviä tulkintoja ja vaikutussuhteita ei voi enää ennakoida, saati kontrolloida. Siksi ei riitä, että tekee niin kuin ennenkin. Ei riitä, että omaksuu somekriisistä kertovan jutun vinkkilistat. Eikä riitä sekään, että noudattaa johdonmukaisesti viestintäsuunnitelmaa, prosesseja, sääntöjä ja tuttuja toimintatapoja. Ennakoimattomat tilanteet kysyvät vahvaa sisäistä kulttuuria, jossa vaalitaan kykyä kuunnella ja ymmärtää sidosryhmiä sekä kehitetään joustavuutta ja itseohjautuvuutta.
Lähde: Vilma Luoma-aho, Särkymätön viestintä
