Moni pitää mainontaa valehteluna, vaikka se taitaa olla Suomessa yksi niistä harvoista viestinnän lajeista, joissa vaaditaan ja valvotaan totuudessa pysymistä.

Hyvää totuuden jälkeistä aikaa sinulle, rakas lajitoverini.

Elämme maailmassa, jossa faktoista on tarjolla niin monta vaihtoehtoa, että ihmisellä on niiden osalta sama valinnan vaikeus kuin supermarketin hyllyllä suihkusaippuaa valitessa. Kun et tiedä, mikä on oikeasti paras, valitset sen, joka sinulle parhaiten sopii. Faktaksi saa myös esittää ihan mitä haluaa ilman mitään todistamisen velvollisuutta.

Paitsi mainonnassa.

Moni pitää mainontaa valehtelun korkeimpana muotona, mutta tosiasiassa se taitaa tällä hetkellä olla ainoa, tai ainakin niitä harvoja, viestinnän lajeja, jossa vaaditaan ja valvotaan totuudessa pysymistä (ainakin täällä Suomessa).

Mainonnan todenmukaisuudesta ja markkinointikeinojen rehellisyydestä on olemassa joukko lakejasäädöksiäohjeitasääntöjä ja niiden valvojia. Tietenkin myös viranomainenvalvoo, että mainonnassa toimitaan niin kuin pitääkin.

Medialla on niin ikään oma valvontaelimensä, mutta sen sääntöjen noudattaminen on vapaaehtoista. Aikamme ilmiö onkin mediat, jotka eivät liity JSN:ään tai noudata sen ohjeita, mutta joiden keskeinen viesti on, että muut mediat ovat valehtelijoita. Valeuutisista on jopa tullut globaali bisnes.

Myös poliitikoilla peli on villiä ja vapaata, niin meillä kuin muuallakin. Mutta kuten tiedetään, niin valheilla pääsee politiikassa pitkälle, eikä tyhjistä lupauksista seuraa varsinaisia sanktioita. Korkeintaan media älähtää, mutta ainahan sen älinän voi julistaa median salaliitoksi tai noitavainoksi. Ilman todisteita tietenkin. Ja läpi menee.

Yrityksiltä kuitenkin vaaditaan vastuullisuutta, mikä onkin yksi niistä harvoista asioista, joista Suomessa osataan olla edes jotensakin yhtä mieltä.

Eli annas olla, jos lupaat mainoksessa tuotteen X tekevän jotain, mitä se ei todellisuudessa tee, niin seuraamuksia tulee varmasti. Joko viranomaisilta tai kuluttajilta, joiden menetetty luottamus on yhtä kuin menetetty liikevaihto.

Ja jos et kerrasta usko, niin sinua kielletään uhkasakon voimalla kokonaan mainostamasta.

Mieti, miten vastaava käytäntö sopisi vaikkapa politiikkaan. Mitä jos poliitikko saisi uhkasakolla vahvistetun viestintäkiellon sen jälkeen, kun on narahtanut riittävän monta kertaa peen puhumisesta?

Sen ihmeen tapahtumista odotellessa voimme olla iloisia siitä, että edes mainoksissa on pakko puhua totta.

Kirjoittaja Janne Airo,
strategi

Yleiset markkinointiviestintä