Tiedättekö sen tunteen, kun hyppää liikkuvaan junaan? Minä tiedän. Kun reilu vuosi sitten aloitin Villivision toimitusjohtajana, junamme puksutti Pendolinon vauhdilla eteenpäin. Luovan yhteisön johtaminen oli minulle uutta, mutta onneksi vaunussa oli mukana parikymmentä kokenutta matkustajaa, jotka olivat valmiita opettamaan uutta veturinkuljettajaa.

Jaan nyt kanssanne kokemuksia siitä, kuinka johdan luovaa asiantuntijaporukkaamme.

Uskalla unelmoida

Uusi strategiamme tehtiin yhdessä. Unelmamme, eli visiomme, luotiin porukalla. Yhdessä määritelty visio on vahva eteenpäin puskeva voima. Kun koko tiimi tietää, mitä kohti ollaan menossa ja omenaa uskalletaan kurkottaa tarpeeksi korkealta, on kaikilla oikeanlainen tekemisen draivi.

Innosta

Innosta, motivoi ja kannusta tiimiäsi pääsemään niin yhteisiin kuin henkilökohtaisiinkin tavoitteisiin. Kiitä ja palkitse, kun sille on aihetta. Hyvin tehty työ ei ole itsestäänselvyys, eikä varsinkaan itsensä ylittäminen kerta toisensa jälkeen. Anna palautetta säännöllisesti, myös rakentavaa sellaista. Se on timanttisen tason ja kunnianhimon ylläpitämisessä kriittisen tärkeää.

Innostu

Innostu itse ja uskalla heittäytyä mukaan tilanteisiin. Muiden innostaminen vaatii itseltäkin innostumista. Anna sen näkyä ja uskalla olla leikkimielinen.

Aseta rajat…

Tekemisellä ja suurilla linjauksilla pitää olla selkeät raamit, joiden sisällä kaikkien on helppoa työskennellä.

… mutta muista vapaus

Anna kuitenkin tiimillesi vapaus toteuttaa asiat itsenäisesti. Luota tiimiisi ja anna heille vapaat kädet toteuttaa itseään. Mikrotason johtaminen ja holhoaminen ovat taattuja luovuuden tappajia.

Opi lennosta ja ole notkea

Opi muilta ja kehitä itseäsi jatkuvasti. Muista olla joustava, valmis muuttumaan ja tarvittaessa muuttamaan asioita. Lempisanontojani onkin nopeat liikkeet ovat näyttäviä. Uuden oppiminen inspiroi, kun taas mukavuudenhalu ei. Itsensä kehittäminen ja muuttuminen edellyttää niin sinulta kuin tiimiltäsi halua ja kykyä olla säännöllisesti epämukavuusalueella.

Kun itse aloitin Villivisiolla, niin totesin rohkeasti monta kertaa ääneen, etten itse likimainkaan tiedä kaikkea toimialasta, vaan pyysin meidän jengiä opettamaan minulle uutta joka päivä.

Tee ilon kautta

Uskon siihen, että töissä pitää olla hauskaa. Uskon myös, että luova yhteisö (ja lapset) ovat terveitä kun ne leikkivät. Tasaista, harmaata tarpomista ei jaksa kukaan pidemmän päälle. Ruokimme päivittäin tilanteita huumorilla ja meillä kukkii rento, avoin ja positiivinen yhdessä tekemisen kulttuuri. Arvomme, välittäminen ja rohkeus, näkyvät arjessamme päivittäin.

Päästä höyryt pihalle

Välillä pipoa kiristää. Silloin minä harrastan hikiliikuntaa, joogaan, meditoin ja nautin elämästä. Ja jos ei muu auta, niin huudan metsään ja nautin ison lasin viiniä. Se auttaa aina!

Luovan yhteisön johtaja ei ole ikinä valmis. On oltava valmis oppimaan ja muovautumaan. Sietämään vatsahappoja ja suoraa palautetta. Johtamaan yhteisöään ilolla, innostuksella ja avoimuudella – luottaen ja kannustaen.

Kirjoittaja Anna Lehtisalo,
toimitusjohtaja

Yleiset johtaminen