Joutilaisuuden vaikutuksesta kaikkeen hyvään ja kauniiseen on kirjoitettu paljon. Hyvä niin, joutenolo on hieno olotila. Olotila, jossa voi vain olla. Ei kiirettä, ei tarvetta tehdä mitään tai mennä minnekään.
Mutta entä sitten, kun sen pienen pienen, pääkopan taaimmaisessa nurkassa olevan oven saranat kitisevät hiljaa ja oven takana oleva ajatus pulpahtaa pintaan: Minä voisin tehdä jotain! Voi myös olla, että minun jopa pitäisi tehdä jotain.
Joutilaisuus on valittu olotila. Harmaa kesäjuoma ja laiturinnokka ovat jokaisen omia valintoja, päätöksiä olla jouten. Ja kun kyseessä on valinta, sille on aina vaihtoehto – jonkin asian tekeminen.
Mutta pitkästyminen, joka ei ole valittu olotila, se vasta autuasta onkin. Parhaimmassa tapauksessa juuri sillä hetkellä, pitkästymiselle ja sen aiheuttamalle tekemisille tai tekemättömyydelle ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. 300 hääkutsua pitää kuorittaa, 20 kiloa perunoita pitää pilkkoa tai kaikki kuninkaan pöytähopeat pitää kiillottaa – vaihtoehtoja ei ole. Jossain vaiheessa tämänkaltaista pitkäveteistä, rutiininomaista toimintaa iskee totaalinen pitkästyminen. Ja se on hyvä se.
Henkilökohtaisesti heräsin pitkästymisen voimaan vasta jokin aika sitten, kun tietty ajanjakso elämästäni oli ilmeisesti ainakin jossain mittakaavassa ohi: lapsia ei tarvinnut enää nukuttaa tuntitolkulla. Meillä se nukuttaminen oli millintarkkaa puuhaa. Esikoinen vaati aikoinaan pullosta maitoa pinnasänkyyn. Sitä pulloa piti pitää tietyssä asennossa, käsi pujotettuna pinnojen välistä ja täysin liikkumatta tai taika rikkoontui, silmät avautuivat ja kaiken sai aloittaa alusta. Tässä touhussa meni yleensä illasta toiseen aika pitkään.Lasten nukutustilanteen pitkäveteisyys on yksi tehokkaimmista ajatusten jäsentelyhetkistä ikinä.
Joka kerta olisin ollut mieluummin ihan missä vain muualla, Jossain, missä kädestä ei mene tunto tai missä ei ala epäillä, onko omistanut koskaan edes koko kättä. Pohdin jopa, josko käden vaan voisi irrottaa, sitoa pinnoihin kiinni ja poistua itse paikalta.
Mutta joka kerta nukutuspitkästyspäissäni sain myös kirkkaita ajatuksia ja uusia ideoita sekä koin hetkiä, jolloin jokin siihen saakka sumussa ollut asia selkeni ja jäsentyi mielessäni. Kaikki tämä vaati sen, että pitkästyminen ja unenomainen, osittain tilanteesta ulkoistettu henkinen olotila oli laskeutunut ylleni.
Lasten nukutustilanteen pitkäveteisyys onkin yksi tehokkaimmista ajatusten jäsentelyhetkistä ikinä.
Ja vaikka joutilaisuus ja harmaa janojuoma laiturinnokassa ovat mahtavia ja nautinnollisia asioita, ne eivät vedä vertoja pakotetun tylsistymisen tehokkuudelle.
Nyt kun lasteni nukutusajat ovat pitkästymisen mittakaavassa ohi, eivätkä kuninkaatkaan enää vaadi hopeidensa kiillotusta, kysymys kuuluukin, miten modernissa tylsistymättömyyden ajassa olisi mahdollista kunnolla ja tehokkaasti pitkästyä?
