Design on jo hyvin yleinen sana arkikielessä, mutta sitä on vaikea kääntää suoraan suomeksi. Se on enemmän kuin pelkkä suunnittelu tai muotoilu. Sitä käytetään milloin kuvaamaan teollista muotoilua, ja milloin yritykset kertovat hankkineensa design-osaamista tarkoittaessaan visuaalisia suunnittelijoita. Design vilisee viestintä-, markkinointi- ja muotoilualojen titteleissä erilaisilla etu- ja takaliitteillä varustettuna.
Sanat ja niiden merkitykset määrittelevät ja muokkaavat maailmaa. Design-sanan käytön epämääräisyys saa aikaiseksi lievää tukkeutumista ja ahtautta verisuonissani. Ei mitään terveydelle haitallista, mutta sen verran, että haluan paneutua siihen, miten tuota yleissanaa voisi määritellä ja mitä se voisi pitää sisällään.
Helpoiten asiaan pääsee kiinni miettimällä sitä, mitä se ei ainakaan ole. Design ei ainakaan ole vain teollista muotoilua tai visuaalista suunnittelua. Se ei ole prosessi tai toimintatapa. Se ei myöskään ole vain palvelumuotoilua, design thinkingiä tai ihmisen ja koneen välisten rajapintojen suunnittelua.
Se on varmasti kaikkia yllämainittuja, mutta sitä ei voi määrittää vain ja ainoastaan niiden kautta. Mitä se sitten on?
Vuonna 1979 Bruce Archer, Design-tutkimuksen professori Lontoon Royal College of Arts, kirjoitti siitä, miten designia voisi määrittää oppialana tai opinhaarana:
”A term which has gained a good deal of currency especially in secondary schools in England and Wales, is ’Design’, spelt with a big D and used in a sense which goes far beyond the day-to-day meaning which architects, engineers and other professional designers would assign to it. Thus Design, in its most general educational sense, where it is equated with Science and the Humanities, is defined as the area of human experience, skill and understanding that reflects man’s concern with the appreciation and adaption of his surroundings in the Iight of his material and spiritual needs. In particular, though not exclusively, it relates with configuration, composition, meaning, value and purpose m man-made phenomena.”
Bruce Archer rajasi designin määritelmän, ainakin opetuksellisessa tarkoituksessa, laajemmaksi kokonaisuudeksi kuin vain arkipäiväiseksi tekemiseksi. Samoin teki Todd Olson, Design Innovator yrityksen perustaja, joka määritteli designin seuraavasti:
“design (verb), as a discipline: plan the creation of a product or service with the intention of improving human experience with respect to a specified problem.”
Hän kirjoitti myös, että rajaa designin prosessit, tavat tehdä, suoraan ulos määritelmästään, koska prosessit voivat hänen mukaansa muuttua aina jokaisen design-projektin mukaan.
Designin määritelmää metsästäessä voi siis hyvillä mielin rajata pois tekemisen tavat sekä tekemisen kohteet, eli erilaiset prosessit ja projektit. Mitä jää jäljelle? Paljonkin, mutta sekin kaikki rajautuu suurelta osin siihen, että design on ensin ajattelumalli ja vasta sen jälkeen tekemisen malli.
Ajattelumalleja on tietenkin juuri niin monta kuin on tekijöitäkin. Niinpä asioita helpottaakseen ovat niin suunnittelijat kuin yrityksetkin paaluttaneet designin ajattelumalliaan erilaisiin periaatteisiin, listoihin ja oppaisiin, jotka koittavat kertoa, minkä asioiden perusteella he arvottavat hyvän designin.
Design-periaatteita löytyy lyhyistä Dieter Ramsin kymmenestä käskystä aina filosofisempiin ja laajempiin kirjoihin, kuten Massimo Vignellin The Vignelli Canon -kirjaan.
Kaanoninsa johdannossa Massimo kirjoittaa, että ei halua kirjallansa tukahduttaa tai rajata luovuutta joihinkin tiettyihin sääntöihin tai kaavoihin. Hänen mielestään kaavat eivät estä hyvää designia syntymästä, vaan sen estää tiedon puute siitä, miten kompleksinen ja vaikea design ammattina on. Aivojen tehtävänä on käyttää oikeaa kaavaa tai sääntöä, jolla haluttu lopputulos saavutetaan.
Design siis vaatii kykyä hahmottaa rajat ja ongelmat ja etsiä niiden puitteissa paras mahdollinen tapa päästä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Arkkitehti, elokuvantekijä ja muotoilija Charles Eames vastasi vuonna 1972 kysymyksiin designista. Koko setin voit katsoa täältä. Alla pari hyvää nostoa haastattelusta:
What is your definition of “Design,” Monsieur Eames?
“One could describe “Design” as a plan for arranging elements to accomplish a particular purpose.”
Is Design an expression of art?
“I would rather say it’s an expression of purpose. It may, if it’s good enough, later be judged as art.”
Is Design a craft for industrial purposes?
“No, but Design may be a solution to some industrial problems.”
What are the boundaries of Design?
“What are the boundaries of problems?”
Is it a method of general expression?
“No, it is a method of action.”
Is Design used to fit up an existing model so that it is more attractive?
“One doesn’t usually think of Design in this way.”
Yllättäen tämän kirjoituksen aikana designin määritelmä ei aivan tyhjentävästi löytynyt. Sen voin kuitenkin sanoa, että määritelmä on varmasti jokaisella suunnittelijalla ja yrityksellä erilainen. Ja niin sen pitääkin olla. Mutta jotain yhteistä niillä kaikilla varmasti on, ja löisin vetoa, että näin datan, tiedon ja insightin aikakautena herra Eamesin tiivistys on hyvä pohja, jonka päälle voi alkaa rakentaa omaa määritelmäänsä:
What do you feel is the primary condition for the practice of Design and for its propagation?
Charles Eames: “The recognition of need.”
